Julkaisu

Oma Aspa esittelyssä: Asiantuntija, asiakaspalvelu - Hannele

8/9/2017

Tässä julkaisusarjassa tutustutaan Oma Asiakaspalvelun työntekijöihin ja heidän työtehtäviinsä. Lisäksi sarjassa esitellään, mitä työntekijät ovat oppineet työssään ja miksi he ovat valinneet Oma Asiakaspalvelun.

Hannele on yksi uusimmista työntekijöistämme. Hän on hypännyt urallaan täysin uusiin tehtäviin, mutta aiempaa työkokemusta ja nykyistä työtä yhdistää asiakaspalvelu. Lue alta Hansun kokemuksista Oma Asiakaspalvelun asiakaspalvelutehtävissä!

Kerro lyhyesti taustastasi.

Olen kouluttautunut parturi-kampaajaksi sekä ammatikorkeakoulussa estenomiksi. Olen tehnyt useampia ammatinopettajan sijaisuuksia ammattioppilaitoksessa, muutaman pidemmän ja useita lyhyempiä sijaisuuksia. Kahden äitiysloman ja opiskeluiden ohessa asiakaspalvelukokemusta on karttunut liiketyössä sekä ammatinopettajan työssä vuodesta 2007 lähtien ja jo tätä ennen opiskeluaikana tehden erilaisia keikkatöitä.

Miten päädyit Oma Asiakaspalveluun ja mitä työtehtäviisi kuuluu?

Perhesyiden vuoksi halusin tekemään töitä säännöllisemmillä työajoilla. Viime syksynä pääsin töihin erääseen toiseen työpaikkaan, jossa hoidin turvallisuusalan yrityksen koko Suomen keskitettyä puhelin- ja sähköpostiasiakaspalvelua. Tammikuussa 2017 sain puhelun Oma Asiakaspalvelusta, minut kutsuttiin työhaastatteluun aiemman hakemukseni perusteella ja päätin tarttua tilaisuuteen. Työtehtäviini kuuluu asiakkaamme asiantuntijatason sähköpostiasiakaspalvelu. Hoidan asiakasyrityksemme sähköpostitse tulevia yhteydenottoja ja opastan asiakkaita heidän yritykseensä liittyvissä lain vaatimissa asioissa. Toisinaan olen asiakkaisiin puhelimitse yhteydessä, mutta pääsääntöisesti kommunikointi tapahtuu sähköisesti. Tässä työtehtävässä oppii edelleen uutta joka päivä ja laaja-alainen työnkuva on erittäin mielenkiintoinen. Satunnaisina hiljaisina hetkinä saatan kirjoittaa vaikkapa blogitekstiä tai olla muuten mukana tarvittavissa projekteissa tai kehitystyössä.

 

Miksi Oma Asiakaspalvelu?

Olen päässyt asiasisällön osalta täysin uuteen maailmaan siirryttyäni Oma Asiakaspalveluun töihin. Tiedonjano on valtava ja nautin suunnattomasti tästä uudesta työstä sekä erityisesti työyhteisöstä. Työssäni pystyn hyödyntämään parasta osaamistani, asiakaspalvelutaitoani, vankan kokemukseni perusteella. Vaikka tällä hetkellä en tapaakaan asiakkaita kasvotusten, aiempi työkokemukseni on ensiarvoisen tärkeää hoitaessani sähköistä asiakaspalvelua.

Olen päässyt asiasisällön osalta täysin uuteen maailmaan siirryttyäni Oma Asiakaspalveluun töihin.

Mitä olet oppinut työssäsi Oma Asiakaspalvelussa?

Uuden oppimisen määrä kuluneen vuoden aikana on ollut huikea. Olen oppinut työssäni täysin uuden alan, vaikka asiakaspalvelu on nykyistä ja aikaisempaa työkokemustani yhdistävä tekijä. On raikas tuulahdus ottaa irtiottoa aiemmasta ja opetella täysin uusi työ. Tietotekniset taitoni ovat saaneet uuden sysäyksen Oma Asiakaspalvelussa. Uudet järjestelmät ovat tulleet tutuiksi ja niiden oppiminen on sujunut mutkattomasti. Mielenkiintoista on ollut nähdä nuoren yrityksen kehitystä ja olla mukana tuomassa osansa siihen. Olen oppinut lisää asiakkaiden kohtaamisesta sähköisesti sekä taidokkaampaa kirjallista viestintää. Tietyllä tavalla olen tullut paremmaksi tiimityöskentelijäksi, koska olen ollut täysin muiden ohjeiden varassa aloittaessani tässä työssä. On pitänyt uskaltaa avoimesti oppia uutta asiaa yhdessä ihanan, uuden työyhteisön kanssa.

Aada
8/9/2017
Muut julkaisut

Uusimmat julkaisut

Osoite
Fredrikinkatu 41 A 8
00120 Helsinki
FINLAND

Ota yhteyttä vaivattomasti

Chatin löydät alakulmasta
> Vastaamme ma-pe 9 - 16

Seuraa meitä